Teksti: Koko Hubara
Kuvat: Baljit Singh, Rupi Kaur
Marraskuu 8, 2017
sinä käsket minua olemaan hiljaa koska
mielipiteeni tekevät minusta vähemmän kauniin
minua ei ole tehty sellaiseksi
että vatsani liekit voi sammuttaa
minua ei ole tehty sellaiseksi
että kielelläni olisi keveys
jotta minut voisi helposti niellä
minut on tehty raskaaksi
puoliksi teräksi ja puoliksi silkiksi
vaikeaksi unohtaa ja hankalaksi
mielen seurata
Rupi Kaur tietää mistä kirjoittaa runokokoelmassaan maitoa ja hunajaa ja sen parissa sadassa vähäeleisessä runossa, jotka on jaettu neljän eri teeman alle. Niitä ovat satuttaminen (joissa käsitellään misogyniaa, seksuaalista väkivaltaa, traumaa), rakastaminen (seksuaalisuutta, parisuhdetta), hajoaminen (sydänsuruja) ja paraneminen (itsensä rakastamista, ihokarvoja, onnea).
Myös lukija tietää, liiankin hyvin, mistä Kaur kirjoittaa, ja se puolestaan tekee Kaurista kirjoittamisesta lähes mahdotonta. Jokaiseen runoon, joista monet ovat muutaman sanan pituisia, tiivistyy kaikki se, mitä jokainen ruskea tyttö on koskaan ajatellut itsestään ja olemisestaan maailmassa. Kokoelma vastaa piinaavaan, ikiaikaiseen kysymykseen: onko vika minussa? Kaurin vastaus on vankka, herkkä, samaan aikaan lohduttoman suorasukainen ja toiveikkaan anteeksipyytelemätön ei. Mitä siitä sen enempää.
Ei ole montaa runoteosta viime vuosilta tai vuosikymmeniltäkään, jotka nauttisivat samanlaista suosiota kuin maitoa ja hunajaa. Ja on nauttinut sitä jo kolmisen vuotta, siitä saakka kun Kaur julkaisi kokoelman ensin omakustanteena, jonka jälkeen maineikas Simon & Schuster -kustantamo nappasi sen rosteriinsa: syyskuuhun mennessä sen alkuperäistä englanninkielistä laitosta oli myyty Yhdysvalloissa 700 000 kappaletta, ja se on pysynyt New York Timesin bestseller-listalla yli viidenkymmenen perättäisen viikon ajan. Menneenä keväänä liput hänen esiintymisiinsä myivät loppuun alle kymmenessä minuutissa. Kun hän aikanaan ilmoitti julkaisevansa toisen kokoelmansa, juuri englanniksi ilmestyneen the sun and her flowersin, hän sai yli 100 000 instagram-tykkäystä muutamien tuntien sisällä.
Rupi Kaurin tarina on digitaalisen ajan tie tähtiin. 25-vuotias punjabilaiskanadalainen retoriikan opiskelija nousi maailmanmaineeseen kun Instagram poisti vuonna 2015 hänen kuvansa. Siinä hän makaa sängyllä kuukautisveritahraisissa housuissa, mikä on yhteisösääntöjen vastaista, mutta Kaur ei siitä piitannut vaan postasi kuvan uudelleen ja uudelleen. Samoihin aikoihin myös esimerkiksi Rihanna lähti Instagramista joksikin aikaa, protestina toiselle yhteisösäännölle, joka kieltää naisen nännien näkymisen kuvissa.
Tuo keskustelu oli yksi ensimmäisistä, joiden yhteydessä alettiin puhua, että se oli niin suosittu ja kiihkeä, että se ”broke the internet”, rikkoi internetin. Ainakin se johdatti valtavan määrän ihmisiä Kaurin tilille. Pian hänellä oli yli puolitoista miljoonaa seuraajaa, myös monia julkkiksia.
Ei pelkästään meille arkiset, itsestäänselvät aiheet kaartelematta käsiteltynä, vaan myös ilmaisukanava eli sosiaalinen media tekivät Kaurin runoudesta esteetöntä, helposti lähestyttävää ja liittivät hänet muiden instan it-runotyttöjen kuten Beyoncén Lemonade-albumillaan lainaamaan Warshan Shiren, Yrsa Daley Wardin, Elisabeth Velasquezin ja Yesika Salgadon joukkoon. Tästä kehkeytyi puolestaan taas uutta draamaa. Nayyirah Waheed, yksi tämän hetken suurimmista somerunoilijoista, syytti Kauria plagioinnista (syytökset on sittemmin poistettu tämän Tumblr-tililtä) niin aiheiden kuin minimalistisen, isot alkukirjaimet ja pilkutuksen pois jättävän tyylin osalta. Kaur vastasi kirjoittavansa juuri niin kuin kirjoittaa siksi, koska haluaa kunnioittaa toisen äidinkielensä punjabin kirjoitusasua eikä matkiakseen Waheedin keinoja, mutta hän ei myöskään kieltänyt inspiraatiota.
Teksteillä on muitakin selkeitä esikuvia. Mieleen tulevat Patti Smithin Woolgathering-teoksen tekstit, ja, oli stereotyyppistä tai ei, myös Khalil Gibranin rakkaudenjano. Riikka Majasen onnistunut suomennos vaatii lukemaan uudelleen niin ikään somea ja rakkautta käsittelevän Paperi-T:n Post Alfa -kokoelman. maitoa ja hunajaa liikkuu jossakin facebook-päivitysten, (semisalaisten, löytämistään malttamattomana odottavien netti)päiväkirjamerkintöjen, rock-lyyriikoiden ja ironian välimaastossa, niin kuin sukupolvemmekin. Se on juuri niin ikiaikainen, syvällinen nopea ja yleinen kuin jokainen meistä kuvittelee olevansa – ja siksi pakollista luettavaa.