Kohti mahdotonta ja sen yli

Teksti: Koko Hubara
Maaliskuu 15, 2017

”Olen työskennellyt vähän kaikkialla NASAsta kansainväliseen astronauttien liittoon, ja yksi asia, jonka haluaisin nähdä, on naisia johtamassa näitä instituutioita ja horjuttamassa valtarakenteita!”

Näin julistaa viskiääninen Nelly Ben Hayoun, elävä suunnittelijalegenda ja omaa nimeään kantavan design-toimisto Nelly Ben Hayoun Studiosin perustaja, joka vieraili maaliskuun alussa Helsingissä pitämässä avajaisluennon visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafian Vuoden huiput -festivaaleilla. Esitelmä oli täynnä camp-henkisiä videopätkiä, avaruusmaisemia ja ”mikään ei ole mahdotonta” -iskulauseen maanista toistelua, minkä jälkeen Ben Hayoun istui vielä pariksi tunniksi toimittajien seuraan syventämään ajatuksiaan designista, sen opettamisesta, yhteiskunnallisen vastuun ottamisesta ja bakteereista.

Nelly Ben Hayoun ei välttämättä ole tuttu nimi luovan kentän ulkopuolella, mikä on jokseenkin yllättävää. Hänen projektinsa nimittäin ovat mittaluokassaan ohittamattoman massiivisia, huvipuistomaisia produktioita, jotka on sijoitettu kotioloihin tai julkisten organisaatioiden ja yritysten tiloihin. Hän on esimerkiksi tuottanut pimeää ainetta tiskialtaassa ja rakentanut ihan oikean toimivan tulivuoren keskelle olohuonettaan Lontoossa sekä kouluttanut palomiehiä asteroidi-iskun varalle. Tällä hetkellä hän toimii tiedostonsiirtoyhtiö WeTransferin kokemusjohtajana. Kaikissa hänen töissään on ideana näyttää sekä tavallisille kansalaisille että julkisille instituutioille ja yrityksille miten luonto ja ihminen oikeasti toimivat ja poistaa turhia hierarkioita välistä.

Did I Generate Dark Matter in My Kitchen Sink, 2009 / Kuva Nelly Ben Hayoun Studios

Disaster Playground, 2015 / Kuva Nelly Ben Hayoun

Ben Hayounin teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiologi Pierre Bourdieun vastakulttuurin ajatus sekä esimerkiksi William S. Burroughsin ja Hannah Arendtin ajatukset avaruudesta, maasta ja ihmisyydestä.

Näiden lisäksi keskeisin hänen työskentelyään informoiva ajatus on kriittisen designin teoria. Sen mukaan suunnittelijan on otettava työssään huomioon sellaiset ulottuvuudet kuin valta ja etiikka. Lopputuote on keskustelu tai väittely joka syntyy luovassa prosessissa, eivät välttämättä varsinaiset tuotteet, esimerkiksi huonekalut. Ben Hayoun tutustui teoriaan opiskellessaan Lontoon Royal College of Artsissa (RCA) sattumalta samaan aikaan kun Fiona Raby ja Anthony Dunne, teorian kehittäjät, opettivat koulussa.

The International Space Orchestra, 2012–.

Posteri OurMachine

Ben Hayoun suunnittelee siis sanalla sanoen kokemuksia. Kokemuksia, joiden tavoite on tuoda scifiä ja todellisuutta yhdistelemällä erilaiset organisaatiot ja instituutiot tavallisen kansan ulottuville. Ja minkälaisia kokemuksia hän suunnitteleekaan! Otetaan esimerksi The International Space Orchestra (ISO) -projekti. Sen ideana oli, että NASAn työntekijät saisivat kukin valita haluamansa soittimen, minkä pohjalta perustettaisiin täysimittäinen sinfoniaorkesteri. Musiikissaan se käsittelisi kaikkea sitä mikä NASAssa on mennyt pieleen ja näyttäisi siten kansalaisille inhimillisemmän ja lähestyttävämmän puolen itsestään.

”Minua on aina häirinnyt, että ihmisiä tuntuu kiinnostavan enemmän Hollywood-versio avaruudesta kuin se, mitä vaikkapa NASA oikeasti puuhaa planeetoilla. Halusin kokeilla uusia tapoja, joilla se ja suuri yleisö voisivat kohdata.”

Yksi Ben Hayounin lempiasioista ovat kreikkalaiset tragediat, joita käytettiin antiikin aikoina opettamaan kansalle, miten yhteiskunnassa kannattaa toimia. Sukupuolisuhteet omiin vanhempiin olivat iso ongelma tuon ajan Kreikassa, ja niin valtio tuotti Oidipus-näytelmän, jota alettiin esittää vähän joka nurkalla. Tätä mekanismia Ben Hayoun halusi soveltaa myös NASAan. Lienee sanomattakin selvää, että avaruusasemalla oltiin ehdotuksesta huuli pyöreänä.

”Yleensä kun lähestyn erinäisiä tahoja, vastaus on aina ei, mutta minulla on metodi jotka kutsun vasarointi-tekniikaksi. Uskon, että jos joku ottaa aikaa vastatakseen sähköpostiisi kieltävästi, syvällä sisimmässään he haluavat sanoa kyllä. Joten jatkan viestittelyä niin kauan että saan vihreää valoa.”

International Space Orchestran tapauksessa vihreä valo tarkoitti ainoastaan lentolippua Kaliforniaan ja asuntoa Montalvo Arts Centerissa, kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä NASAn toimistoilta.

”Minulla ei ollut yhtään rahaa, joten söin joka päivä kolmen kuukauden ajan ainoastaan talon puolesta tarjotun illallisen. Se oli kieltämättä aika hermostuttavaa.”

Mutta sitten tapahtui ihan oikea tragedia: maailman rakastetuin astronautti Neil Armstrong sattui kuolemaan juuri kun Ben Hayoun käynnisteli projektinsa ulospäin näkyvää osaa. Ihmiset reagoivat siihen positiivisesti ja NASA alkoi nähdä alun perin epäviralliseksi tarkoitetun, vähän omituisen, ranskalaisen suunnittelijanaisen orkesterivirityksen osana virallista ulkoista viestintäänsä ja investoi siihen merkittävän summan rahaa. Mukaan tuli myös muita sponsoreita, ja pian ISOn kanssa työskentelivät kuuluisat artistit Bobby Womack ja Damon Albarn sekä bändi Sigur Rós. Kohta mukaan kinusi myös George Lucas. ISO konsertoi maailmankuulujen muusikoiden kanssa ja äänitti levyn, joka kulkee nyt avaruusalusten mukana ja astronauttien ilona pitkin taivasta. Koko prosessista tehtiin myös elokuva.

”Arvaa kuinka moni ei ottanut minua vakavasti ennen kuin tämä tapahtui? Ja sitten yhtäkkiä kaikki olivatkin kiinnostuneita tekemään yhteistyötä. Olen tosi positiivinen tyyppi, mutten unohda helposti. Niille ihmisille, jotka luottivat minuun alussa, tulen olemaan ikuisesti kiitollinen.”

Kuva Aaron Wojack

Ben Hayounia on tituleerattu lukuisissa haastatteluissa design-maailman Villi Vonkaksi, ja vaikka hän kieltämättä on räiskyvä, hieman kreisikeksijämäinen persoona, johon kaikki huomio kiinnittyy välittömästi (asiaa ei myöskään hankaloita se, että hän näyttää aivan nuorelta Coco Chanelilta leveälahkeisissa, korkeavyötäröisissä merimiesfarkuissaan ja merinopooloneuleessaan, jonka alla ei selvästikään ole rintaliivejä – asun päälle hän heittää myöhemmin tietysti jättikokoisen XL Recordingsin pilottitakin, koska kaiken päälle hän on myös katumuodin sanansaattaja), hänen jalkansa tuntuvat olevan tiukasti maassa ja agenda selvillä. Hän kertoo, että välillä harmittaa, miten paljon kaikki personoituu häneen, vaikka mukana on aina valtava tiimi superlahjakkaita ihmisiä ja taustalla nimekkäitä opettajia, kuten edellämainitut Fiona Raby ja Anthony Dunne.

”Kyse oli ehdottomasti juuri näistä ihmisistä ennemmin kuin instituutiosta, jossa opiskelin. Fiona, Anthony ja koko heidän opetustiiminsä ottivat meidät nuoret opiskelijat avosylin vastaan ja jakoivat jokaisen saamansa mahdollisuuden kanssamme. Pääsimme jo varhaisessa vaiheessa esittelemään töitämme MoMAan ja Kiinan kansallismuseoon, koska he astuivat sivuun ja antoivat meidän kokeilla siipiämme. He todella johtivat esimerkillä.”

Ben Hayoun alkoi myös itse opettaa jo kesken opintojensa, niin RCA:ssa kuin Central Saint Martinsin taidekoulussa. Hänen mielestään jokaisen suunnittelijan pitää pystyä sekä tekemään omia projektejaan että kohtaamaan ihmisiä, jakamaan omaa osaamistaan ja kuuntelemaan toisia.

”Luovuus voi olla todella itsekäs tila, jossa on helppo uppoutua omaan, pieneen maailmaansa ja unohtaa mitä kaikkea ulkopuolella on. Koulutus taas on jotakin muuta, se on jakamista, ohjaamista ja seuraavan sukupolven tukemista. Design-koulutuksen kontekstissa on tärkeää, että opettajilla on oma käytännön työskentelynsä, joka myös inspiroi opiskelijoita. Ainakin se inspiroi minua silloin kun opiskelin.”

Jättimäisten projektien tekeminen ja opettaminen samaan aikaan vaati paljon kompromisseja. Riippumatta siitä, oliko Ben Hayounilla työmatka vaikkapa Kaliforniaan tai Sydneyhin, hän varmisti, että oli kaksi päivää viikosta fyysisesti paikalla oppilaidensa edessä. Lisäksi hän työsti samalla omaa, pian valmistuvaa väitöskirjaansa.

Aikaa perheelle ja poikaystävän hankkimiseen ei ole ollut vuosiin. Yöunet ovat jääneet jo kauan vähälle.

”Minulla on vain yksi niksi: Yves Saint Laurentin meikit, etenkin huulipunan numero 203 mattaversio! Joka kerta kun käytän sitä, ajattelen että Yves se vasta oli uskomaton tyyppi kun uskalsi suunnitella le smoking -jakun naisille siihen maailmanaikaan.”

Mutta on Ben Hayoun itsekin aika uskomaton. Jokin aika sitten hän voitti Central Saint Martinsin vuoden opettaja -palkinnon – jonka jälkeen irtisanoutui lähes välittömästi.  

”Opettajana en enää kestänyt sitä, että opiskelijani maksoivat
5 000 puntaa vuodessa koulutuksestaan ja kohtelivat minua sen vuoksi kuin jotakin omistamaansa palvelijaa. En minä sitä varten ollut siellä, vaan halusin auttaa nuoria luovia ihmisiä rakentamaan uraansa. En pitänyt lukukausimaksujen aiheuttamasta dynamiikasta ollenkaan ja tajusin, että on oltava muitakin opettamisen tapoja.”

Irtisanoutumisensa jälkeen isoja ajatuskaaria rakastava Ben Hayoun perusti muutamien kollegoidensa kanssa – mitä muutakaan kuin – kokonaan uuden yliopiston, University of the Undergroundin Kaksivuotinen maisteriohjelma, jonka haku on käynnissä huhtikuun alkuun saakka, toimii jossakin itsenäisen toimijan ja amsterdamilaisen Sandberg Instituutin välimaastossa. University of the Undergroundissa opettavat luovan alan kovimmat nimet, sellaiset tyypit kuin Paula Scher, Kate Moross ja TL Uglow. Jokainen opettaja on sitoutunut sadaksi vuodeksi mukaan. Se tarkoittaa, ettei kukaan katoa paikalta heti ensimmäisen haasteen osuessa eteen ja että töitä on tehtävä tavalla, jolla perimätieto jää takuulla elämään. Ohjelma on opiskelijoille ilmainen ja kaikki yliopiston raportit ja budjetit tulevat olemaan julkisia niin, että kuka tahansa voi kopioida ja mallintaa menetelmiä eteenpäin omissa instituutioissaan ja hankkeissaan. 

”Sain idean läpinäkyvyyteen Woodstock-festivaalia käsittelevässä taidenäyttelyssä, jossa oli esillä esiintyneiden artistien palkkatiedot. Janis Joplin sai muuten paljon enemmän rahaa kuin Joe Cocker!”

University of the Undergroundin opetus on poikkitieteellistä ja -taiteellista ja opetustilat ovat kirjaimellisesti maan alla, esimerkiksi yökerhoissa. Kaikessa otetaan huomioon esimerkiksi sukupuoleen ja rotuun liittyvät asiat, kolonialismin vaikutukset kuratointiin, tietoon ja opetukseen sekä kaikenlaiset muutkin isot yhteiskunnalliset ja geopoliittiset linjat.

”Tulin juuri Etelä-Afrikasta missä tapasin Rhodes Must Fall -liikkeen toimijoita, jotka toivottavasti tulevat opettamaan University of the Undergroundiin.”

Ben Hayounin mielestä on täysin kestämätöntä, että taidekouluissa ihmisille opetetaan, että he ovat suunnittelijoita ja piste. Kulttuurinen yrittäminen, valtarakenteet ja sosiaalinen vastuunotto ohitetaan yleensä täysin. Ben Hayoun uskoo, että suunnittelijan on oltava niin hyvä, ettei pelkästään keksi maailman parasta kahvikonetta, vaan osaa samalla kyseenalaistaa myös kahvintuotantoon liittyvät valtaongelmat.

”Jotta voi päästä päättävään asemaan Hollywoodissa, sanotaan nyt vaikkapa Fox-studioilla, täytyy olla todella hyvä työssään – tai sitten hyvä politiikassa. Jotta voi muuttaa satavuotiaita narratiiveja siitä, miksi vain tietynnäköiset naiset ja tietynväriset ihmiset näkyvät elokuvissa, pitää olla sekä lahjakas että hyvin strateginen. Pitää ymmärtää valtarakenteita ja sitä, miten niitä muutetaan. Mutta jotta voi päästä Hollywoodin, on oltava yksi maailman parhaista graafikoista. Tällaisia asioita opetamme University of the Undergroundissa.”

Ben Hayoun kertoo etsivänsä opiskelijoiksi päiväsaikaan uneksivia tyyppejä. Ajatus tulee elokuvasta Arabian Lawrence, jossa sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka unelmoivat vain öisin ja joiden unelmat pysyvät unissa, ja niitä, jotka unelmoivat kaiket päivät silmät auki. Jälkimmäiset ihmiset ovat vaarallisia, koska he tekevät mahdottomasta mahdollista.  Ben Hayoun haluaa tietää keitä ovat tämän hetken nuoret unelmoijat ja tukea heitä kaikin mahdollisin tavoin.

Hän toivoo, että jostakin hänen oppilaastaan tulisi seuraava presidentti, se joka nitistää Donald Trumpin hallinnon.

Ben Hayoun kuitenkin korostaa, että myös opiskelijoilta vaaditaan sitoutumista. Töitä odotetaan tehtävän yötä myöten eikä pienestä kritiikistä saa hätkähtää.

”Kutsun sitä luonnonvalinnaksi: aloitan viidellätoista oppilaalla ja muutama tippuu heti pois, koska ei kestä asioiden monimutkaisuutta ja kovaa työtä. Mutta toisaalta yliopisto on turvallinen tila opetella kestävyyttä ja vastarintaa. Olen opettajana sekä huolehtiva äiti että kova luu,” Ben Hayoun nauraa.

Mutta sitten hän vakavoituu hetkeksi. Häntä huolestuttaa ihmisten jaksamattomuus ja haluttomuus laittaa itseään likoon. Sen hän on huomannut opiskelijoiden kanssa mutta myös suunnittelutoimiston johtajan vinkkelistä.

”En halua yleistää, mutta meille on tullut töihin milleniaaleja, jotka sanovat ensimmäisenä työpäivänä, että tämä on liian monimutkaista ja raskasta. Silloin aina mietin, että wau, miten sinä olet niin hyvä tässä, että pystyt sanomaan noin yhden päivän perusteella?”

Ben Hayoun myöntää oikeasti syyttävänsä itseään siitä, että ihmiset väsyvät. Hän ei ole työmatkojen vuosi tarpeeksi läsnä toimistolla luomassa yhteishenkeä. Myös se, miten työ on muuttunut teknologian myötä, mietityttää. Yhtäältä Whatsapp on helpottanut työntekoa tiimin kanssa, joka elää niin Helsingissä, Meksikossa kuin Lontoossa, mutta toisaalta jonkun on kuitenkin aina noustava keskellä yötä vastaamaan Skypeen. Ihmiset ovat silti aina ihmisiä.

”Olen hyvin kiintynyt työkavereihini vaikka he olisivat missä, tiimini on kaikki kaikessa minulle. Mutten voi myöskään olla pomo, joka pyytelee olemassaoloaan anteeksi.”

The Life, The Sea and the Space Viking, 2016–.

Posteri OurMachine

Eikä Ben Hayoun anteeksi sen enempää pyytelekään. Sellaiseen ei ole aikaa nyt. Avaruus ja yhtäläiset oikeudet ovat ehtymätön inspiraation lähde, ja seuraavaksi Ben Hayoun luotsaa tiiminsä vetämään läpi projektia nimeltä The Life, The Sea and the Space Viking. Siinä mennään yhdentoista kilometrin syvyyteen merenpinnan alle ja etsitään parasta mahdollista elämänmuotoa istutettavaksi ulkoavaruuteen. Päätöksentekoon otetaan mukaan tavalliset kansalaiset. Miksi?

”Tietysti siksi, että jokaisella pitää olla mahdollisuus päästä mukaan rakentamaan kriteeristöä sille, mikä bakteeri pääsee avaruuteen edustamaan maapalloa!”

Haastattelu on päättynyt, mutta Ben Hayoun kysyy josko lähtisimme vielä lounasseuraksi. Matkalla ravintolaan hän naurahtaa ja vinkkaa silmää:

”Eikös teillä ole täällä Suomessa niitä avaruusviikinkimiehiä vaikka kuinka? Oikeasti rakastan miehiä ihan hirveästi, mutten vallan kontekstissa.”