⌂ Home / Laulaja-lauluntekijä Cherrie
Laulaja-lauluntekijä Cherrie
Mutta kenellä suomalaisartistilla on
hänen mielestään kaunein ääni?
Teksti: Renaz Ebrahimi
Huhtikuu 5, 2017
“Teen koko ajan töitä, joten en aina edes huomaa mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Välillä on ollut hektistä ja joskus olen ollut stressaantunut. Mutta tuntuu että minulla on ollut kaiken kaikkiaan hyvä balanssi.”
Näin toteaa rnb-artisti Cherrie, koko nimeltään Sherihan Hersi, 24, viimeisestä parista vuodesta. Ensin, vuonna 2015, hän löi läpi ”Tabanja”-hitillään niin kotimaassaan Ruotsissa, lapsuudenkotimaassaan Suomessa (Cherrie muutti täältä pois ollessaan 9-vuotias) kuin maailmallakin. Sen jälkeen hän keikkaili ahkerasti ympäri maailmaa, aina Los Angelesissa saakka, missä häntä odotti seinän kokoinen billboard-mainos omista kasvoistaan. Kiertueella hän tapasi idoleitaan, kuten brittiläisen rap-artisti Stormzyn, jonka kanssa ystävystyi ja päätyi tekemään yhteisbiisin ”Aldrig Igen (Må Sådär/Never Again (Feel Like That)”. Se päätyi debyyttialbumille, joka kantaa artistin ristimänimeä Sherihan ja joka juuri palkittiin Ruotsin suurimmalla musiikkipalkinto Grammiesilla vuoden parhaana hiphop/soul-albumina.
Tapasin Cherrien ensimmäisen kerran melkein vuosi sitten, juuri Sherihanin ilmestymisen kynnyksellä. Silloin vieressäni istui ujohko, rauhallinen, hieman epävarman oloinen nuori mimmi. Tuolloin oli vielä liian aikaista arvioida, millaisen vastaanoton debyyttilevy saisi, mutta nyt sitä voi jo vähän analysoida.
Tällä kertaa puhelimessa kysymyksiin vastaileekin itsevarma, itsetietoinen artisti. Henkilö, joka tietää luoneensa merkittävän musiikkigenren, melankolisen ruotsalaisrnb:n, ja uskoo aidosti omaan tekemiseensä.
“Edelleen tuntuu, että Sherihan on asia, jonka tein sataprosenttisesti oikein. Levyäni kutsutaan Ruotsissa nykypäivän klassikoksi ja ensimmäiseksi ruotsinkieliseksi rnb-klassikoksi. Uskon, että ansaitsen sen.”
Cherrie joutui suostuttelemaan monia ihmisiä, jotta sai tehtyä juuri sellaisen levyn kuin halusi. Hän halusi jättää pois aiemmat sinkut ja kieltäytyi rakentamasta tietoisesti kaupallisia hittejä. Sherihanilla Cherrie halusi kertoa ruskean tytön tarinan vähemmistöjen asuttaman Rinkebyn keskiöstä, jossa hän on kasvanut aikuiseksi. Saundimaailmasta tuli herkkä ja minimalistinen, trapista ammentava, 90-luvun amerikkalaista rnb:tä unohtamatta. Levy-yhtiöiden ihmiset eivät uskoneet, että tällaisella yhdistelmällä voisi tehdä hittilevyn. Cherrie oli itsekin levynteon aikana henkisesti synkässä paikassa.
“Olin silloin surullinen, mutta se oli silti todella toiveikas levy. Nyt olen toisella puolella tilannetta. Olen saavuttanut monia unelmiani ja koen että minun pitää puhua näistä asioista, jotta voin näyttää esimerkkiä muille.”
Cherrie uskoo myös, että musiikin saralla on tapahtumassa kansainvälisellä tasolla samantyyppistä liikehdintää. Chance the Rapperin moninkertainen menestys tämänvuotisessa Grammy-palkintogaalassa sekä monien muiden indieartistien suosio on hänen mielestään osoittanut, että omalla polulla pysyminen kannattaa.
“Monet artistit palaavat juurilleen. Ei tarvita isoa koneistoa, joukkoa lauluntekijöitä tai massiivisia hittejä, että musiikista voi saada elannon. Joskus riittää, että on hyvä sydän, aito ja nöyrä.”
Cherrie haluaa, että ihmiset tietävät voivansa saavuttaa unelmiaan riippumatta siitä, tulevatko he lähiöstä, ovatko mustia, muslimeja tai mitä tahansa.
Nyt tekeillä on seuraava albumi, joka ilmestyy toivon mukaan vielä tämän vuoden puolella. Se tulee olemaan artistin mukaan paljon edellistä avoimempi ja iloisempi. Vakava ja tunteellinen Cherrie, joka haluaa puhua sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, rakkaudesta, sydänsuruista, toivosta, masennuksesta ja siitä ylitse pääsemisestä, on kuitenkin vahvasti läsnä.
”Haluan käsitellä samoja teemoja vähän avarammalla mielellä. Jos ensimmäinen albumi kertoi tunteiden tiedostamisesta, niin toinen tarjoaa työkaluja paranemiseen.”
Keväälle on kuitenkin luvassa pienempiä julkaisuja ja musiikkiprojekteja. Kun viimeksi puhuimme, Cherrie kertoi, että haluaisi tehdä yhteistyötä Draken kanssa. Onko tavoite edennyt?
“Koen, että jokainen askel vie minua kohti sitä tavoitetta. Haluaisin todella tehdä töitä hänen kanssaan. Mutta minulla on myös eräs suomalainen artisti mielessä, jonka kanssa haluaisin tehdä musiikkia.
Sellainen poika nimeltä Kasmir? Hänellä on kaunein ääni jonka olen kuullut.”