Pääkirjoitus: Kotiinpaluu

Teksti: Mona Eid & Koko Hubara
Kuva: Nora Sayyad
Toukokuu 7, 2021

Koko:

Tuntuu, että joka puolella on ollut tämän koronavuoden aikana juttuja kotona olemisesta. Sisustamista, pieniä kivoja remontteja, toisaalta etätyössä ja -koulussa jaksamista, eristäytymistä, yksinäisyyttä. Totta kai rajoitukset ovat vaikuttaneet omaan elämäänkin, etenkin sosiaaliseen elämään, mutta samalla elämä ei ole ollut yhtäkkiä kovin erilaista kuin ennen globaalia pandemiaa.

Kirjoitan muutenkin melkein aina itsekseni sängyssä, käyn pienillä kävelyillä, olen jo vuosia ostanut lähes kaiken netistä kotiinkuljetuksella. En käy usein juhlissa, enkä erityisemmin pidä ihmisten kanssa yhdessä puuhaamisesta. Siksikin oli hauska tehdä nimenomaan kotiteemainen julkaisu juuri nyt. Oli kiinnostavaa miettiä, mikä on poikkeuksellista ja mikä tavallista.

Mona:

Tämän julkaisun teema tosiaan lähti vahvasti siitä miltä koti tuntuu ja näyttäytyy meille tällaisena poikkeusvuonna. Minun elämässäni vuosi on ollut monella tapaa erilainen ja poikkeava. Samalla tunnistan kuuluvani siihen hyväosaisten joukkoon, jonka elämän peruspalikat on säilyneet melko samana.

Toimistotyöni muuttui etätyöksi kotona, harrastukset siirtyivät Zoomiin ja kaverien kanssa hengailu muuttui pitkiksi kävelypuheluiksi. Olen tajunnut kuinka vähän olemme “normaalina aikana” viettäneet aikaa kotona, neljän seinän sisällä. Olen myös suurelta osin sitä keskiluokkaista joukkoa, joiden kokemus on mediassa nostettu keskiöön.

Luokasta puhutaan kierrellen ja etenkin yhteiskunnan alimmat luokat näyttäytyvät helposti huolipuheen ja ulkopuolisen katseen kautta. Olen herännyt siihen, kuinka erilaisia kokemusmaailmoja ihmisillä on ollut tässä tilanteessa, ja miten etenkin luokka-aspekti näkyy poikkeustilanteessa kun siitä puhutaan ja sitä kuvaillaan aina tietystä näkövinkkelistä. Tässäkin julkaisussa luokasta puhutaan esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja kaupunkien turvallisten tilojen näkökulmasta. 

Koko:

Alusta asti oli selvää, että koti on niin paljon enemmän kuin asunto tai talo jossa asutaan, etenkin kun siitä keskustelevat ja sitä tekevät diasporassa olevat ihmiset. Mitä koronaan tulee, niin esimerkiksi ihmisten huoli siitä, ettei lomamatkoille pääse enää lentämään, saa aivan toisen tason, kun asiaa miettii ihmisten kautta, joiden perheet ja kodit ovat ympäri maailmaa. Niin moni ei ole ennen pandemiaakaan päässyt kotiin, koska sellaiseen ei ole varaa, tai kotona on sota, tai sinne ei muista syistä voi mennä. 

Mona:

Näin on. Oma pettymykseni siitä, että en päässytkään pidemmäksi aikaa oleskelemaan Egyptiin tänä vuonna, on pieni verrattuna siihen, että tätä pettymystä se on monilla vuodesta toiseen. Jotkut eivät pääse takaisin kotiin/kotimaahansa enää koskaan. Tämän tajuaminen herkisti minua esimerkiksi tämän julkaisun Karjala-kuvaesseen kohdalla.

On hassua, että voin potea koti-ikävää myös kotona. Minulle koti-ikävä muodostuu nimenomaan siitä, että ei pääse tapaamaan itselleen rakkaita ihmisiä tai kokemaan uudelleen niitä paikkoja, jotka kantavat muistoja yhteisistä hetkistä.

Koko:

Haluan jatkaa Karjala-teemasta. Vaikka tietenkin kaikki jutut ovat hienoja ja oli ihana päästä tekemään vanhojen ja uusien Ruskeat Tytöt -ammattilaisten kanssa töitä pitkästä aikaa, myös minulle juttu Karjalasta nousi jotenkin erityisen merkityksellisesti. Olen itsekin evakon tyttärentytär ja käynyt kahdesti Jääskessä, Oravalan kylässä katsomassa heinänsyömää kivijalkaa, joka on ainoa asia, mitä mummini kotitalosta on jäljellä – jos enää sitäkään.

Muistan noista vierailuista sen, miten täysin kotona tunsin olevani. Saatoin nähdä mummini pienenä letit päässä juoksemassa maatiaiskissan perässä pihalla. Siksi minusta oli outoa, kun monia ihmisiä on naurattanut vuosien saatossa se, että kerron olevani myös evakkojen perillinen. Se on jatkumoa sille keskustelulle, että kuka ja minkä näköinen ihminen voi olla suomalainen, ja sitä myöten karjalainen.

Tuntui hyvältä tuoda karjalaisuus aiheena aiempaa isommin Ruskeiden Tyttöjen kontekstiin, nyt on sellainen olo, että minäkin koko jutun perustajana olen saanut kaikki omat representaationi esille, nyt, 37-vuotiaana. Se on todella merkityksellistä. Yeboyahillahan on melko uusi biisi, “Mitä tarviit”, jossa hän puhuu tästä. Karjalaisuus on tulossa keskusteluna takaisin.

Mona:

Sisällöstä olen todella innoissani! Julkaisuun on saatu sisällytettyä monenlaisia näkökulmia käsitteestä “koti”. Parfyymin tuulahdus -podcast oli itselleni tämän julkaisun henkilökohtaisin juttu. Oli jännittävää ja pelottavaa lähteä tekemään tällaista projektia, jonka aikana pohdin suhdettani juuriini, arabialaisuuteen, naiseuteen ja myös siihen, mitä haluan lapselleni kaikesta siitä välittää.

Podia tehdessäni pääsin tutustumaan myös itselleni tärkeään suomalaisen arabinaisen roolimalliin Umayya Abu Hannaan. Nämä monisäikeiset ja polveilevat keskustelut ovat avanneet kokemusmaailmaa siitä, mitä on olla arabina ja arabinaisena Suomessa. Se on usein ristiriitaista ja hankalaa, mutta naurua ei siitä ainakaan puutu.

Koko:

Naurusta tuli mieleen, että ehkä koti on sellainen paikka, missä voi nauraa rauhassa ja turvallisesti kaikelle, myös itselle. Kipeistäkin asioista. Kun tuntee itsensä kotoisaksi, ei pelkää näyttää tunteita, tai myös olla vain. Kodin ulkopuolella on usein jokin rooli päällä. Tämän julkaisun tekeminen oli eräänlainen kotiinpaluu.

Siitä on lähes kaksi vuotta, kun jäin pois Ruskeat Tytöt Median päätoimittajan paikalta, kirjoittamaan gradua ja viimeistelemään romaania. Olo tätä julkaisua tehdessä oli vähän kuin olisi ollut vaihto-oppilaana muualla ja vuokrannut kotiaan joillekin ihanille ystäville, jotka sitten sisustivat asunnon uudelleen paljon kauniimmaksi ja toimivammaksi kuin itse olisi koskaan tajunnut.

Tuoksut ja äänet ovat samat, kun avaa ikkunat, mutta samalla kaikki on erilaista, sohvan koristetyynyt paljon kiinnostavammassa sommitelmassa kuin itse olisin keksinyt laittaa. Voin katsoa, oppia, ja yllättyä eri näkökulmista. 

Mona:

Hauska mielikuva Ruskeat Tytöt Median uudistuksesta! Tuunattu koti, jota ei ole konmaritettu, vaan sinne on tuotu uusia juttuja ja kasveja, joiden on annettua versoa ja kukkia. Oli hieno tilaisuus päästä  suunnittelemaan ja tekemään sisältöä tähän julkaisusarjaan työparina.

Tässä julkaisussa termit Musta ja Ruskea ovat isolla alkukirjaimella, jolla halutaan korostaa värin sijaan rodullistetuksi tulemisen kokemusta.