Lihavuuspelkoni

Etusivulle

TW: Fatphobia, syömishäiriö, vääristynyt kehonkuva

10-vuotiaana menetin lapsuuden kehoni. Joudun tutustumaan isoon, aikuista muistuttavan kipeään möykkyyn. Aina kun pääsin unohtamaan miltä näytän, aikuiset muistuttivat tunkeilevilla ja tuomitsevilla katseillaan. Olin raivoissani, ettei kontrolloimattomasti muovautuva kehoni sekä katseet ympärilläni antaneet minulle lupaa olla lapsi. Yritin tehdä kaikkeni saadakseen viattoman ulkokuoreni takaisin ja päädyin kontrolloimaan syömistäni terveellisyyden nimissä. 

Unelmoin pitkin päiviä ihannevartalostani ja erityisesti siitä, kuinka paljon kehuja saisin. Päätin ”terveellisillä” elämäntavoilla saavuttaa unelmani. Esiteininä kirjoitin päiväkirjaani, kuinka usein minun täytyy käydä lenkillä, millaista ruokaa voin syödä ja mitkä herkut eivät ole ”sallittuja”. Seurasin armottomasti Demi-lehdestä kysymys palstaa, jossa nuoret kyselivät ”olen x cm ja y kg olenko normaali?” ja vertailin heidän mittojansa itseeni.  

Lähestyttyäni aikuisuutta tutustuin kasvisruokavalioon, jotta minulla olisi hyvä tekosyy olla syömättä ”kiellettyjä” ruokia. Vakuutin itselleni ja muille sitä, että tarkoitukseni on tehdä hyvää maapallolle jättämällä lihatuotteet kaupan tiskihyllyyn. Kirjasin systemaattisesti kalenteriini minä päivinä minun täytyy mennä juoksulenkille. Välillä saattoi olla päiviä, jolloin kävin aamulla juoksulenkillä ja iltapäivällä kävelemässä, jotta pääsen varmasti ylimääräisistä rasvoista eroon. 

Selitin itselleni, että pakkomielle ruokaan ja liikuntaan on keskeinen osa terveellistä elämäntapaa. Valinnoillani pystyn välttämään esimerkiksi 2-tyypin diabetesta, jota perheessäni sairastetaan. Todellisuudessa pakonomainen suhtautuminen kehooni ei johtunut terveellisyydestä, vaan se liittyi lihavuuspelkoon.  

Stringsin (2019) mukaan 1500-luvulta lähtien Euroopassa ja Amerikassa ruokavalion muuttuessa sokeripainotteisemmaksi, lihavan kehon merkkiä vauraudesta kyseenalaistettiin ja sitä myöten korostettiin kurinalaisuuden tärkeyttä. Laihaan kehoon liitetään esimerkiksi Harjusen mukaan monenlaisia positiivisia assosiaatioita, kuten terveellisyyttä, kurinalaisuutta, älykkyyttä, tyylikkyyttä ja jopa varallisuutta. Kolonialismin myötä, viimeistään 1600-luvulla, lihavuus kytkettiin mustiin ja ruskeisiin kehoihin, tyhmyyteen ja abnormaaliuuteen. Silloin alkoi myös erilaisten tutkijoiden, kuten antropologien, tarve tutkia ja selittää näitä ruumiillisia eroja eri “rotujen” välillä, mikä johti rotuopillisen ideologian syntyyn.

Fat acceptance -liike on 1960-luvulta lähtien vaatinut kunnioitusta ja rauhaa lihaville kehoille. Lihavat kokevat eri elämän alueilla, kuten terveydenhuollossa, rekrytoinnissa ja työpaikoilla sekä vapaa-ajalla syrjintä sekä häirintää kehon koon takia. Erityisesti terveydenhuollossa lihavilla on hankalampaa saada tarvitsemaansa hoitoa, sillä usein hoitajat ja lääkärit keskittyvät ainoastaan heidän kehoonsa. Kun lihavuuteen lisää muita syrjinnäksi joutumisen riskitekijöitä, kuten ”rotua”, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista ja vammasta, voi joutua syrjityksi muiden tekijöiden kehon koon lisäksi. Lihavuuspelkoni ei ollut ainoastaan opittua, vaan lisästigman välttelyä. 

Epäonnistuin koronan alettua ylläpitämään terveyttäni lisääntyneen stressin takia ja lihoin. Uutena vuotena asetin itselleni tavoitteen laihduttaa ja kiinnittämään huomioon ruokavaliooni, jotta saisin entisen kehoni takaisin kesään mennessä. Näin näyttäisin taas hyvältä. Ajatuskulkua on erittäin noloa myöntää, sillä laihdutusvimmani liittyy selkeästi lihavuuspelkoon. Pelkoon siitä, että saan uuden stigman jo olemassa olevien stigmojen lisäksi. On ristiriitaista havitella entistä vartaloa, jota olen hävennyt ja tuominnut pitkään. 

Olen pelännyt lihomista esiteini-ikäisestä saakka ja todennäköisesti myös heijastanut ajatuksiani muihin. 

Haluan kohdata pelkoni, jotta olisin sinut kehoni muutoksille. Haluan hyväksyä itseni kaikkine puolineen. En rakastamaan, vaan hyväksymään itseni. Seuraavilla periaatteilla tutustun paremmin lihavuuspelkoon ja pyrin vähitellen muuttamaan ajatustapojani. Toivottavasti sinäkin.

  1. Pakkomielteisen käyttäytymisen rikkominen: kun herään aamulla, en katso itseäni peiliin ensimmäisen parin tunnin aikana, ellei ole pakko. Olen yleensä ihaillut aamuisin tyhjää vatsaani, sillä se on täydellisen näköinen.

  2. Intuitiivinen syöminen: Tunnustelen kehoani siitä, millaista ravintoa tarvitsen. Tämän tarkoituksena on päästä kontrollista eroon. Tämä ei tarkoita, että herkuttelisin joka hetki.

  3. Kitke laihdutuskulttuuri pois elämästä: En puhu perheen, kavereiden ja tuttavien kanssa kehoista, laihduttamisesta tai ruokavaliosta. Jos joku aktiivisesti tuo kyseisiä aiheita esiin, siirrän joko aiheen toiseen tai poistun tilanteesta vähäksi aikaa.

  4. Seuraan sosiaalisessa mediassa kehopositiivisuusaktivisteja, kuten @pehmeeog, @javieramarchantaedo, @virgietovar ja @tyttishemeikka (ig)


Jenny Kosongo

 

Lähteet

Hannele Harjunen (2017) Terveys, talous ja tehokkaat ruumiit. Haettu osoitteesta: https://www.researchgate.net/publication/315658244_Terveys_talous_ja_tehokkaat_ruumiit 

Sabrina Strings (2019). Fearing the black body: the racial origins of fat phobia. New York University Press.

Anna-Stina Nykänen (2016) “Senkin läskitankki”, “kinkku”, “rumpumaha” -näin ylipainoisia haukutaan Suomessa: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002908799.html

Lisälukemista

Alice Jäske (2021). Hoikka artisti, timmi artisti, laiha artisti: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/03/12/hoikka-artisti-timmi-artisti-laiha-artisti-nouseeko-suomen-musiikkibisneksessa

Anna Puhakka (2019). Rodullistettujen naisten lihavuusaktivismi internetissä. Hypernäkyvyys ja hypernäkymättömyys Kehopositiivisuuskeskusteluissa: https://journal.fi/kulttuurintutkimus/article/view/91394/54386 

Herndon, A. (2005). Collateral Damage from Friendly Fire? Race, Nation, Class, and the “War against “Obesity”. Social Semiotics

Lisäkuunneltavaa

PODCAST: Food Psych Podcast with Christy Harrison: https://open.spotify.com/show/0GS2IhAsxrGXi4rfBP3nNh?si=ab17ccf1347c40e3 

Virgie Tovar on Diet Culture, Fighting Fatphobia, and the Commodity of Female Submission 

Real Talk Radio with Nicole Antoinette: https://open.spotify.com/episode/6ujyTwDmB7hfQySFEVmje9


SOCO (Students of Colour ry) on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö etniseen ja näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Ruskeat Tytöt Media toimii SOCO:n blogin julkaisualustana. Blogikirjoitukset ovat SOCOlaisten omia ja järjestö vastaa niissä esitetyistä näkemyksistä ja mielipiteistä.

Etusivulle

Edellinen
Edellinen

Meghan Markle ja miksi näkyvän vähemmistön termi on minulle tärkeä

Seuraava
Seuraava

Kahden kulttuurin välissä